Kohti ääretöntä ja sen yli – Kata Safetyn tarina
Ajatus omasta yrityksestä oli hiipinyt mieleeni jo hyvä tovi ennen kuin asia konkretisoitui y-tunnuksen muodossa. Noihin aikoihin päivätyöni oli sähkötarvikkeiden myyntiä teollisuusasiakkaille SLO:lla. Lisäksi olin ja olen edelleen sivutoimena sopimuspalomiehenä Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella.
Halusin työelämältä enemmän, halusin kehittää itseäni. Mieli paloi yrittäjyyteen, puuttui vain enää aihe, se todellinen oivallus. Vuonna 2014 aloitimme muutaman tutun kanssa sparrailuryhmän – vapaamuotoisen sellaisen. Toimittiin viestitellen ja välillä tavaten kiinnostavia aiheita pohdiskellen. Aiheet vaihtelivat myynnistä ja markkinoinnista aina omien asenteiden ja ajattelun kehittämiseen.
”Mieli paloi yrittäjyyteen”
Pelastuslaitoksen toiminnassa käytettävät menetelmät ja taktiikat perustuvat siihen, että esimerkiksi kiinteistöissä palo-osastojen väliset läpiviennit on tiivistetty oikeaoppisesti palokatkoilla. Päivätyöni ansiosta tiesin, että todellisuus oli kuitenkin monissa teollisuuslaitoksissa toisenlainen. Teollisuuslaitoksissa tehdään usein muutostöitä, ja esimerkiksi sähkötilojen palokatkot saattoivat olla kokonaan tekemättä tai tehty väärillä menetelmillä ja aineilla. Aloin ymmärtää mahdollisuuden yhdistää kokemustani myynnistä ja pelastusalalta.

”Aloin ymmärtää mahdollisuuden yhdistää kokemustani myynnistä ja pelastusalalta”
Kiinteistöjen palokatkojen suunnittelussa ja toteuttamisessa oli ilmeinen työsarka. Ehdotin palvelua tutulleni, jolla oli oma yritys. ”Olet hullu, jos et itse perusta yritystä tälle idealle”, tuttuni totesi. Hän myös lupautui lähtemään osakkaaksi ja avuksi yritystoiminnan käynnistämiseen. Niin sai alkunsa Suomen Turvaympyrä, elettiin vuotta 2016.
Pystyin yrittäjyyteni alkutaipaleella hyödyntämään aiempia tuttavuuksia teollisuudesta ja sain toiminnan käyntiin. Siitä huolimatta oli pelottavaa hypätä tuntemattomaan ja vakituisesta työsuhteesta yrittäjäksi. Näin jälkikäteen ajateltuna oli hyvä, ettei kaikkea eteen tulevaa osannut arvata ennalta. Olisi saattanut jäädä hyppy tekemättä.