Murupolku-navigointi

Palokatkot

Palokatkojen merkitys taloyhtiön turvallisuuden kannalta

Paljon on ollut viime aikoina puhetta palokatkoista, mutta mitä konkreettisesti taloyhtiön hallituksen jäsenen, isännöitsijän tai tavallisen asukkaan kannattaa aiheesta tietää? Palokatkoista saadaan turvaa ja asumismukavuutta koteihin.

Palokatkolla tarkoitan tässä kirjoituksessa talotekniikan läpivientien oikeaoppista tiivistämistä. Paljon puhetta on aiheuttanut, syystäkin, vanhojen rivitalojen puutteelliset yläpohjan palo-osastoinnit. Sitä aihetta en kuitenkaan käsittele tässä kirjoituksessa. Läpivientien palokatkot ovat aihe, josta riittää sanottavaa yhteen jos toiseenkin artikkeliin.

Mikä oikeastaan on palokatko?

Palokatko ei ole yksittäinen tuote, jonka voisi patenttiratkaisuna purkista levittää vaan se voi olla useamman materiaalin ja menetelmän yhdistelmä, joka täyttää sille asetetut vaatimukset palon keston suhteen. Palon kestoa ilmaiseva termi kiinteistön pohjakuvissa on esimerkiksi EI60. E tarkoittaa tiiveyttä ja I eristävyyttä. Numerot kirjainten perässä tarkoittavat aikaa minutteina, jonka palokatkon on suunniteltu kestävän. Palokatkon tulee pitää kuumuus, liekit ja ennen kaikkea vaaralliset palokaasut sillä palo-osastolla, jossa tulipalo syttyy. Palon rajautuessa pienemmälle alueelle saadaan lisää aikaa ihmisten pelastautumiselle esimerkiksi kerrostalon porraskäytävän kautta. Palokatkot antavat myös aikaa pelastuslaitoksen  työlle. 

Pieni puute  – isot vahingot

Jo sormenpään kokoinen avoin läpivienti saattaa aiheuttaa isot vahingot. Tulipalo synnyttää rajatussa tilassa ylipaineen, jonka vaikutuksesta kuumat palokaasut tunkeutuvat pienistäkin avoimista aukoista. Palon leviäminen satojen asteisten palokaasujen takia aiheuttaa vahinkoja sekä ihmisille että kiinteistölle. Jo muutama henkäys ihmiselle tai eläimelle on liikaa. Useat palokuolemat kerrostaloissa sattuvat juuri rappukäytävässä.

Palokatkojen tarkkailu osana kiinteistön normaalia kunnossapitoa

Teoriassa palokatkojen tulisi nykyään olla kunnossa, kun rakennus luovutetaan tilaajalle rakennushankkeen lopussa. Valitettavasti puutteita voi olla jo rakentamisen aikana tai niitä syntyy kiinteistön elinkaaren aikana. Kiinteistöissä tehtävien muutostöiden, kuten linjasaneerausten tai peruskorjausten yhteydessä tehdään uusia palo-osastojen välisiä läpivientejä, jolloin on syytä olla tarkkana, että vaatimukset palokatkojen osalta täyttyvät myös saneerauksen jälkeen. Isompien remonttien lisäksi taloyhtiöissä tehdään pienempiä muutostöitä, kuten erilaisia kaapelin vetoja. 

Yksi hyvä keino parantaa taloyhtiän paloturvallisuutta on tehdä vuosittain omatoimisia katselmuksia kiinteistössä. Taloyhtiön hallitus voi perehtyä kiinteistön pohjakuvien avulla palo-osastojen rajoihin. Kuvista kannattaa etsiä edellämainittuja EI-alkuisia merkintöjä. Vanhemmissa taloissa merkinnät voivat alkaa myös A- tai B -kirjaimilla. Palo-osaston rajat ovat usein merkittynä pohjakuviin katkoviivoilla. Tämän jälkeen voidaan katsoa, että meneekö palo-osastojen välillä talotekniikkaa, kuten sähkökaapeleita, ilmanvaihtokanavia tai vaikkapa viemäriputkia. Tässä yhteydessä havaittavat avoimet läpiviennit tekniikan ympärillä kannattaa kirjata muistiin tai valokuvata. Tyypillisesti kerrostalossa rappukäytävät ja asunnot ovat omia palo-osastojaan, joten esimerkiksi rappukäytävästä muihin tiloihin meneviä seiniä kannattaa havainnoida eri korkeuksilta. Yksi hyvä keino paikallistaa palo-osastojen rajoja ilman pohjakuvia on etsiä väliovien saranapuolelta palo-oviin viittaavia merkintöjä.

Myös erilaisten kuntotarkastusten yhteydessä saatetaan havaita puutteita. Yleensä kunto- tai palotarkastuksessa löydetään yksittäisiä puutteita, eikä olekaan tarkoituksenmukaista käyttää siinä yhteydessä enempää aikaa palokatkojen laajempaan kartoitukseen. Jos taloyhtiöissä havaitaan tai epäillään olevan yksittäisiä puutteita palokatkoissa, kannattaa paikalle kutsua palokatkojen ammattilainen, joka kartoittaa kiinteistön perusteellisesti. Näissä kartoituksissa havaitaan usein myös sellaisia puutteita, jotka ovat syntyneet väärien materiaalien käytöstä.

Turvaa ja asumismukavuutta

Artikkelin alkupuolella mainitsin palokatkojen lisäävän asumismukavuutta. Mitä sillä tarkoitetaan? Oikein asennettu palokatko talotekniikan läpiviennissä toimii myös pöly- ja äänikatkona. Palokatko estää osaltaan äänien kantautumisen tilasta toiseen. Samoin estyy pölyn ja muun lian kulkeutuminen teknisiin tiloihin vähentäen sähkölaitteiden kuormitusta.

Haluatko lukea lisää palokatkoista? Katso kaikki palokatkoaiheiset kirjoitukset >> tietopankistamme tai tutustu taloyhtiöille tarkoitettuun >> palokatkopalveluumme