Murupolku-navigointi

Ajankohtaista

Selvityksen paikka

”Osa Kata Safety Oy:n asiakkuuksista vaatii Suojelupoliisin tekemän turvallisuusselvityksen.” Näin lukee Katan rekrytointi-ilmoituksissa. Miksi turvallisuusselvitys on tarpeellinen? Millaiset töppöilyt ja rikokset johtavat toimenpiteisiin? Tätä blogia varten asiantuntevia tietoja antoi Suojelupolisiin turvallisuusyksikön päällikkö Ilkka Hanski.

Suomen laissa turvallisuusselvityksestä säädettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2002. Sitä ennen käytäntönä oli niin sanottu luotettavuuslausunto. Henkilön luotettavuuden arvioksi saattoi riittää paikallispoliisin sana. Ennen oli ennen, muuttuvassa maailmassa asioihin on pitänyt varautua paljon paremmin.

Vuoden 2015 lakiuudistuksen myötä henkilöturvallisuusselvitysten piiriin tuli lisää tehtäviä mm. energia- ja vesihuollosta, elintarvikealalta ja tietoliikenteessä.

”Turvallisuusselvityksiä tehdään vain organisaatioille, joiden työntekijät pääsevät kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviin tiloihin tai käsittelevät salassa pidettävää tietoa”, kiteyttää kohderyhmän turvallisuusselvityksiä tekevä Supo. Näillä kriteereillä turvallisuusselvitys koskee myös Kata Safetyn työntekijöitä; kuka tahansa ei pääse tekemään väestönsuojatarkastuksia ja huoltoja tai asentamaan palokatkoja kohteisiin, jotka on luokiteltu yhteiskunnan toimivuuden ja Suomen turvallisuuden kannalta kriittisiksi.  

Lähikuva ihmisestä, joka kantaa salkkua ja on tulossa pakettiauton takatilasta

”Kuka tahansa ei pääse tekemään väestönsuojatarkastuksia ja huoltoja tai asentamaan palokatkoja kohteisiin, jotka on luokiteltu yhteiskunnan toimivuuden ja Suomen turvallisuuden kannalta kriittisiksi”

Supo voi tehdä turvallisuusselvityksiä vain niille yrityksille ja organisaatioille, jotka se on hyväksynyt turvallisuusselvitysmenettelyn asiakkaaksi. Yksi tärkeimmistä kriteereistä on se, miten asiakas on hoitanut oman tonttinsa. Asiakkuudesta on turha haaveilla, jos yrityksen oma turvallisuusjärjestelmä on rempallaan.   

Suojelupoliisilla on hyväksyttyjä turvallisuusselvitysasiakkaita kaikkiaan noin 350. Tälle asiakaskunnalle Supo teki viime vuonna noin 97 000 turvallisuusselvitystä. Kaikista turvallisuusselvityksistä noin 2-4 prosentista löytyy työnantajalle ilmoitettavaa tietoa. Selvitysten määrä nousi edellisvuodesta, eikä ihmekään. Ukrainan sota ja maailman kiristyvä turvallisuustilanne vaikuttavat myös Suomeen. Varautumisen ote ei saa herpaantua tässäkään kohdassa.

Turvallisuusselvityksen tilaa se, jonka tietojen tai tilojen suojaamisesta on kyse. Tilaaja arvioi, millainen riski työtehtävään liittyy. Välillä arviointi vaatii keskustelua myös Supon kanssa. Supo ei kuitenkaan ole se, joka päättää, voiko vaikkapa Aimo Asentaja tulla tekemään töitä asiakkaan tiloihin. Supo kirjoittaa lausunnon, rekrytointipäätöksen tekee työnantaja. Ilman Aimo Asentajan antamaa lupaa turvallisuusselvitystä ei hänestä ryhdytä tekemään.  

Vaan mitä kaikkea turvallisuusselvityksessä ihmisestä sitten syynätään? Ja millaisten asioiden takia tie voi nousta pystyyn? Turvallisuusselvitys voi olla joko suppea, perusmuotoinen tai laaja. Perusohjenuorana on, että sitä laajempi turvallisuusselvitys tehdään, mitä suurempaa vahinkoa työtehtävässä voisi saada aikaan. Yhtään tarpeetonta turvallisuusselvitystä Supo ei Ilkka Hanskin mukaan halua tehdä eikä myöskään sen laajempia selvityksiä, kuin tilanne oikeasti vaatii. Viranomaisena Supo toteuttaa tiukasti lakia; ihmisten perusoikeuksia ei rajoiteta yhtään enempää kuin välttämätöntä on. Ollaan siis kaukana kiinalaisesta meiningistä.

Millaiset törttöilyt ja rikokset voivat aiheuttaa ongelmia? Hanskin mukaan jokainen tapaus punnitaan erikseen. Esimerkiksi yli 10 vuoden takaista merkintää rikosrekisterissä ei enää huomioida. Työtehtävästä riippuu, ilmoitetaanko vaikkapa rattijuopumuksesta eteenpäin. Supon seulassa epärehellisyyttä osoittavat rikokset ovat niitä, joista tieto lähtee hyvinkin herkästi eteenpäin. Esimerkiksi merkittävät talousongelmat voivat kieliä asioiden hallinnan pettämisestä. Jos ihmisen omat raha-asiat ovat pahasti solmussa, pysyvätkö työtehtävätkään näpeissä?

Väestönsuojan ilmanvaihtokanavan sulkulaippa ja akkukäyttöinen räikkä

Turvallisuusselvitys voi olla voimassa kerrallaan maksimissaan viisi vuotta. Selvitysten tiedot tallennetaan Supon turvallisuusselvitysrekisteriin. Olipa voimassaoloaika pidempi tai lyhyempi, ihmiseen kohdistuu selvityksen voimassaoloajan nuhteettomuuden seuranta. Rekisterin tiedot ristiin ajetaan päivittäin polisiin rekisteritietojen kanssa. Ihan pienistä rikkeistä viisari ei värähdä punaiselle. Mutta jos jotakin vakavampaa ilmenee, asiaa ryhdytään tutkimaan tarkemmin.

Kuluvan vuoden toukokuussa uutisoitiin, että Supo selvittää kaikkien poliisin työntekijöiden taustat. Supossa siis kiirettä riittää, kun samaan aikaan moni yritys on Venäjän hyökkäyssodan vuoksi herkistynyt turvallisuusselvitysten tarpeelle.

Vaan on siellä Supon turvallisuusselvitysyksikössä väkeäkin, noin sata. Supo on asettanut palvelutavoitteekseen, että 90 prosenttia kaikista selvityksistä valmistuu kahden kuukauden sisällä. Siinä tavoitteessa kuulemma ollaan.

Janne Rahunen

Kirjoittaja on Kata Safetyn toimitusjohtaja, josta on uran aikana tehty useampikin turvallisuusselvitys.