Murupolku-navigointi

Ajankohtaista

Vahvasti plussan puolella

Kesä taivuttelee säteitään kohti syksyä. Sopiva kohta tuumailla yrittäjäpolun välitilinpäätöstä – mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitten vuoden 2016. Tuolloin päivätyö teollisuusasiakkaiden parissa vaihtui yrittäjyyteen. Niin sai alkunsa Suomen Turvaympyrä. Pari vuotta myöhemmin kokonaisuus täydentyi säteilymittareita valmistaneen Kata-Electronicsin liiketoimintakaupalla. Oli luontevaa muuttaa yrityksen nimeksi Kata Safety Oy, olihan Suomen suosituimmasta KATA-säteilymittarista kasvanut jo todellinen brändi.  

Perheyrityksenä Kata Safety vahvistui edelleen vuonna 2020, kun Jyväskylään avattiin oma toimipiste. Alue laajeni, liikevaihto kasvoi ja taloon tuli vähitellen lisää työntekijöitä. Nyt meitä katalaisia on yhteensä jo seitsemän. Seuraavaa rekrytointia suunnitellaan jo.

Neljä ihmistä nojaa kaiteeseen portaiden yläpäässä

Katalle ominaista on kaiken läpileikkaava kehittäminen. Kehittäminen ei ole mikään yhden miehen show. Keskiössä on yhteistyö – firman oma väki, yhteistyökumppanien verkosto, yrityksen hallitus ja asiakkaat. Asiakkailta tuleva palaute – ideat, toiveet ja kritiikki – on todellinen kehityksen moottori. Niin se on, että ellet ymmärrä asiakastasi, mistä tiedät mitä kehittää.

Kansainvälistymisen raiteen valinneelle firmalle kansainvälisestä kokemuksesta on valtava hyöty. Siksikin vuonna 2020 Katan hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin John Deere Forestryn tehtaanjohtajana ja Mantsinen Groupin toimitusjohtajana pitkän uran tehnyt Martti Toivanen. Seuraavana vuonna hallitukseen tuli mukaan Assa-Abloy-konsernissa pitkän kansainvälisen uran tehnyt Jouni Pitko. Myös hallitustyöskentelyä pitää katsoa kehittämisen vinkkelistä.

Kata Safetyn varautumisen palvelut – palokatko- ja väestönsuojatyöt – operoidaan pitkälti kentällä. Sen sijaan vuonna 2020 käynnistetty 3-vuotinen säteilymittareiden tuotekehitystyö kiritti meitä kohti moderneja omia toimitiloja. Uusien tilojen rakentaminen Joensuun Papinkankaalle alkoi syksyllä 2022. Muutto Ylämyllyn vanhoista tiloista uusiin vietiin maaliin kuluvan vuoden toukokuussa. Tilojen järjestelyssä, viimeistelyssä ja piha-alueiden rakentamisessa työsarkaa on riittänyt pitkälle kesään.

Vaan ei kesä sentään ole ollut silkkaa työn puurtamista. Veneen keula on ehditty kääntää kohti Koitereen ulappaa. Viime kesänä hankitulla maastopyörällä maukkaita pyöräilyreittejä on napsittu jo reippaasti yli 600 kilometrin verran. Mahtuupa alkusyksyn kalenteriin myös kolmatta kertaa reissu pohjoiseen. Patikointi huikeissa maisemissa lepuuttaa mieltä ja lataa akkuja. Jaksamisesta huolehtiminen on osa Kata Safetyn vastuullista henkilöstöpolitiikkaa – on syytä elää, kuten opettaa.

Sivutoiminen työskentely Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen sopimuspalomiehenä tietää välillä vikkelää siirtymistä auttajan rooliin. Kuluneena kesänä tarkkailin pelastuslaitoksen kenttäjohtajan kaverina jälleen myös Ilosaarirockin sujumista. Lie ollut niissä hommissa ainakin kymmenes kerta. Ensihoidon tukipartiossa saatoimme olla hyvin mielin – rauhallisesti väki rokkasi.

Siitä välitilinpäätöksen saldosta – se on vahvasti plussan puolella!

Janne Rahunen

Kirjoittaja on Kata Safetyn toimitusjohtaja, jonka mielestä ihmisten auttaminen on yhteiskuntavastuun kantamista.