Murupolku-navigointi

Palokatkot

Isännöitsijä Mikko Myllymäki, THR Palvelu Oy

Kun asiakkaat ovat valtakunnallisesti toimivia kiinteistösijoittajia, kiinteistömanagerin kumppaniverkostolta vaaditaan timanttista osaamista ja asiakaslähtöistä ajattelua. Juuri siksi THR Palvelu Oy valitsi väestönsuojien tarkastusten ja huoltojen sekä palokatkojen asiantuntijakumppaniksi Kata Safetyn.

Laatua, ketteryyttä ja kehittämistahtoa kehiin!

Kun asiakkaat ovat valtakunnallisesti toimivia kiinteistösijoittajia, kiinteistömanagerin kumppaniverkostolta vaaditaan timanttista osaamista ja asiakaslähtöistä ajattelua. Juuri siksi THR Palvelu Oy valitsi väestönsuojien tarkastusten ja huoltojen sekä palokatkojen asiantuntijakumppaniksi Kata Safetyn.

THR Palvelun tukikohta on Jyväskylässä. Vuonna 2009 perustetussa yrityksessä viimeistellään parhaillaan sukupolvenvaihdosta. Ensi keväänä yrittäjävastuun ottavat isännöitsijät Mikko ja Aino Myllymäki.

Kehittämisen otteella

Ennen siirtymistään isännöintialalle Mikko Myllymäki toimi 15 vuotta korjausrakentamisen töissä. Nyt kaksi vuotta isännöinnissä työskenneltyään hän on vakuuttunut, että alalla kaivataan todellisia kehitysloikkia. Myllymäki kuvaa toimialaa yleisellä tasolla perin vanhoilliseksi. Perspektiiviä kriittiseen arviointiin antaa sekin, että Myllymäen isä työskenteli isännöitsijänä vuosikymmenten ajan.

  • Toimialalla ollaan kiinni vanhoissa juurtuneissa tavoissa. Ajatellaanpa nyt vaikka digitalisaation hyödyntämistä – kun maailma kulkee vankasti kohti digiä, isännöintiala tarpoo vielä vanhoilla saappailla, Mikko Myllymäki suomii.

Asiakaslähtöisyys puntarissa

”Asiakaslähtöisyys” on näppärä sana kaikenlaisten firmojen markkinointiviestinnässä. Vaan kun pintaa vähän raaputtaa, lupaus kumisee liian usein tyhjyyttään. Kehittäjäluonteiselle Myllymäelle ei riitä, että asiakasta kuunnellaan näennäisen tarkasti ja lopulta ratkaisuksi tarjotaan kullekin yhtä ja samaa palvelupakettia. THR:n palveluasenteessa asiakaslähtöisyys lähtee asiakkaan yksilöllisten tarpeiden ymmärtämisestä.  Ja mikä olennaista – kiinteistömanageri osaa konkretisoida suunnitelmallisen kiinteistöpalvelun merkityksen euroina.  

  • Pääosa asiakkaistamme on kiinteistösijoittajia. He omistavat kerrostalokiinteistöjä, liike- ja toimistokiinteistöjä, erikoiskiinteistöjä. Sijoittaja-asiakkaille kiinteistöt ovat omaisuutta, johon kohdistuu tuottotavoite. Sen omaisuuden ammattimaisina huolehtijoina meidän tehtävämme on ottaa palveluista kokonaisvaltaisesti vastuu.

”Kiinteistöomaisuuden kondiksessa pitämisessä kyse on vastuun ja velvollisuuksien sisäistämisestä”

Lähellä asiakasta

Tällä hetkellä seitsemän työntekijää työllistävän kiinteistömanageriyhtiön asiakaskunta ulottuu Haminasta Kemijärvelle ja Lappeenrannasta Raumalle. Vähintään kerran vuodessa tilinpäätöksen koittaessa istutaan asiakkaan kanssa saman pöydän ääreen. Samalla sovitaan tulevan vuoden budjetista ja tarvittavista toimista. Kun asiat huolehditaan hyvin ja ajallaan, korjausvelkaa ei pääse kasaantumaan.

  • Kiinteistöomaisuuden kondiksessa pitämisessä kyse on vastuun ja velvollisuuksien sisäistämisestä. Ja totta kai tilanteen niin vaatiessa henkilökohtaisesti tapaaminen onnistuu muulloinkin – Jyväskylästä ei ole pitkä matka minnekään.

Harkittua kumppanuutta

Vaativien asiakkaiden palveluketjuun THR Palvelu kokoaa harkiten kumppaniverkostonsa. Kumppaneita tarvitaan käytännön töihin – mm. kiinteistönhoitoon, puhtaanapitoon, saneerauksiin, työmaiden valvontaan.

Väestönsuojatilojen kartoituksiin, tarkastuksiin ja tiiveyskokeiden tekemiseen sekä palokatkojen kumppaniksi THR on valinnut Kata Safetyn. Molempia yrityksiä yhdistää halu kehittää palvelua ja kyky muuntautua asiakastarpeisiin joustavasti ja kustannustehokkaasti.

  • Katan palvelukonsepti on tarkkaan rajattu ja tarjonta ammattimainen. Laatu, ketteryys ja joustavuus yhdistyvät Katan ammattilaisten näkemykseen ja kokemukseen. Tilatessamme väestönsuojiin tai palokatkoihin liittyviä palveluita Katalta, tiedämme takuuvarmasti, että asiat tulevat timanttisesti hoidetuiksi.

Muita referenssejämme

Katso kaikki referenssit

Puutteet palokatkoissa yllättivät

Vaikka kyseessä oli uudehko kerrostalokohde, As Oy Jyväskylän Kotikoivusta paljastui palokatkokartoituksessa puutteita. Suurin riski piili portaikon tekniikkakuilussa, jossa kerrosten välillä ei ollut lainkaan asianmukaisia palokatkoja. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jari Lajunen kertoo, millaisia korjaustarpeita vuonna 2000 valmistuneen talon palokatkoissa tehtiin, miten asukkaat ja osakkaat osallistettiin tekemiseen ja miten yhteistyö Kata Safety Oy:n kanssa sujui.

Tutustu referenssiin

Ortopediatalojen palokatkot Jyväskylässä

Kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Develon rakennuttamat As Oy Jyväskylän Ortopedian ja Vaasankatu 2:n vuokrakerrostalot valmistuivat syksyllä 2022.  Kvr-urakoinnin toteutti Rakennustoimisto Kalevi Alonen Oy. Kohteiden palokatkourakoinnista vastasi Caupo Group Oy. Caupon kumppanina palokatkojen asennustyöt toteutti Kata Safety Oy. Luottotiimi – sellaisen ammattirakennuskemikaalien ja -tarvikkeiden kehittäjä sekä palokatkotuotteiden maahantuoja Caupo Group halusi Rakennustoimisto Aloselle tarjota. Jyväskylän keskustaan oli […]

Tutustu referenssiin

Katso kaikki referenssit