Janne Rahunen
Toimitusjohtaja
Kata Safetyn Janne Rahusesta tuli yrittäjä vuonna 2016. Hän oivalsi mahdollisuuden yhdistää sähköasentajan koulutuksensa, kokemuksensa teollisuusautomaation ja sähkötarvikemyynnin asiantuntijuudesta sekä intohimoisen harrastuksensa sopimuspalomiehenä.
”Halusin työelämältä enemmän, halusin kehittää itseäni. Toinen määrittävä asia oli ja on yhä halu auttaa ihmisiä, tehdä jotakin merkityksellistä ja hyvää. Ihmekös tuo, että mieli paloi yrittäjyyteen.”
Yrityksen on kyettävä luomaan asiakkailleen lisäarvoa, jolla on aidosti markkinakysyntää. Sen tiesi myös Janne, joka päivätyössään SLO:n teollisuusasiakkaiden parissa tunsi hyvin asiakkaidensa arjen.
”Uutinen vuodelta 2011 sai kovasti mietteliääksi. Tuolloin Turun yliopistosairaalassa sattui tulipalo”
”Näin kiinteistöjen palokatkojen suunnittelussa ja toteuttamisessa paljon tekemätöntä työtä, paljon parannettavaa. Uutinen vuodelta 2011 sai kovasti mietteliääksi. Tuolloin Turun yliopistosairaalassa sattui tulipalo. Palo paljasti, että Suomessa on paljon kiinteistöjä, joissa erilaisia läpivientejä – johtoja, putkia, kanavia ja kaapeleita – on vedetty seinien läpi puutteellisesti.”
Janne on luonteeltaan kehittäjä ja innostaja. Niinpä Katassa kasvu- ja kehittämistyötä tehdään monella rintamalla palvelujen tuotteistamisesta säteilymittarien tuotekehitykseen. Tavoitteena on kasvaa valtakunnallisesti väestönsuojelun sekä säteily- ja paloturvallisuusalan yritykseksi.
”Turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä vaatimuksia tulee monesta suunnasta. Koko Katan tiimin tavoitteena on auttaa, neuvoa ja helpottaa vastuun kantamista.”
Vastuun kantaminen – juuri se on luonteenomaista Jannelle. Vaikka yrittäjän arki on kiireistä, Janne on yhä mukana Reijolan sopimuspalokuntalaisena. Mieluinen näköalapaikka hänelle on myös jäsenyys Pohjois-Karjalan pelastusalanliiton hallituksessa.